Sanna Arell
Synnyin elokuussa 1981 Uudessakaupungissa ja asuin lapsuuteni kotoisassa vanhassa kansakoulussa. Tieni musiikin pariin löysin jo muutaman vuoden ikäisenä. Kolmevuotiaana saatu kosketinsoitin joululahjaksi oli tiennäyttäjä. Kohta olikin kosketinsoittimen vaihto pianoon ja sen myötä pianotunneille seitsemänvuotiaana. Pianoa soitin sitten musiikkiopistotasoon saakka, kunnes toinen kokoajan rinnalla kulkenut musiikkiharrastus, laulu, vei mennessään.
17-vuotiaana aloitin laulutunnit. Paljon esiintymisiä oli karttunut jo tuohon ikään mennessä mm. musiikkiluokkien, kuoron ja musiikkiopiston myötä. Keväällä 1999 sain päähäni, että tahdon laulajaksi! Sitä ennenkin olin tainnut siitä jo haaveilla, mutta tuon kevään jälkeen en nähnyt sitä enää mahdottomana ajatuksena.
Siitä lähtien olen yrittänyt kehittää itseäni laulajana, ja muusikkona. Jatkoin lukion jälkeen opiskelua Turun Konservatoriossa pääaineena pop/jazz – laulu. Osallistuin myös muutamiin laulukilpailuihin, joista mainittakoon Tangomarkkinat 2005 ja 2006 Raision TV-semifinaalit (10 parasta), sekä Ponnahdus pinnalle finaali (5 parasta) vuonna 2001. Laulamisen rinnalla opiskelin itselleni myös terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan ammatit. Olen tähän asti pärjännyt hyvin kaikkien töideni kanssa. Palan halusta nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja minkälaisten töiden merkeistä tulen itseni löytämään…
Olen keikkaillut säännöllisesti jo vuosien ajan monenlaisissa yhteyksissä ja tilaisuuksissa. Paljon on jäänyt hienoja hetkiä muistoihin musiikin parista. Näitä kauniita tunnelmia tahdon jatkossa saada vielä monta lisää! Heippa siihen asti, kunnes tavataan!
Sanna